Jatkoa, jatkoa. ^^ Tässä osassa seurataan Mary-Annin ja Sethin kasvamista, ja huomataan, että Valerien vatsa kasvaa jälleen. Näemme samalla myös mitä sieltä putkahtaa. ^^
PS: Pahoittelen kuvien erikokoisuutta, skaalaus vääntelee niitä hullun lailla. :/
Hahaa, arvasin että pelissä on jokin vikana. Katsokaa nyt näitä, osa ladattavista oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, kun olin siirrellyt kansioita, joten peli on tavallaan seonnut. Osa lattiasta oli perustaa, vaikka koko talossa ei ole edes yhtä neliötä perustaa, simit olivat muuttaneet itseään kamaliksi ja osa huonekaluista välkkyi sinisinä. Huomatkaa myös Mary-Annin riemunkirjava sekametelisoppa-sänky. ^^,
Mutta muutamat hiukset ja ym.. meikkejä oli jääneet tallelle ja Mary-Annista saatiin uudenveroinen. Hän muistuttaa etäisesti kiinalaista. :D
Valerie sai mukavan, melko samanlaisen, kuin ennenkin tyylinsä takaisin..
Mitä ihmettä? Onko Valerie taas raskaana? Toivottavasti tämä on vain unta, nimittäin Mary-Annissa ja Sethissä on muutenkin vaivaa.
No olipa teitenkin. Ja taas kerran nämä ihanat äitiysvaatteet "koristavat" Valerieta.. Huh huh.
Ja sitten alkoi synnytys. Vaikka Valerie oli tehnyt tämän jo kaksi kertaa, hän vaikeroi yhtä lujaa, kuin niinä kahtenakin kertana.
Kohta Valerien sylissä lepää pikku-Thomas. Hän ei vaikuta yhtä suloiselta, kuin Seth ja Mary-Ann, mutta ihan hyväksytyltä. ^^
Oho! Valerie bongaa heti näteimmän, jonka olen nähnyt townien ja alkaa rupatella hänen kanssaan. "Minulla on kaksi poikaa. Jos haluat, voin varata jomman kumman sinulle, ja sitten te voitte saada lapsia." Tamara Korpi epäilee hieman, mutta..
..hän suostuu. Tamara muuttaa Brewereille. Muistin vasta nyt, että Tamarahan on jo vanhus tai luultavammin kuollut, kun Seth (valitsin jo sen, joka saa Tamaran vaimokseen. ;))) kasvaa aikuiseksi, joten pakko pitää Tamaraa hengissä Elämän Eliksiirillä. :P
Ensimmäisenä koulupäivänä Mary-Ann tuo kotiin seiskan todistuksen. Hän on apeana, mutta ymmärtää kyllä, että olisi pitänyt lukea läksyt paremmin.
Hetkonen, mitäs tämä nyt meinaa? Onko Valerie TAAS raskaana? Tämä ei voi olla totta. Apuva.
Mutta kukas tämä herra onkaan? Hänhän on söpösöpö Seth, joka on kasvanut lapseksi. Elikkäs, kummasta teen perijän, Mary-Annista, vai Sethistä?
HUPSIS. Unohdin aivan kokonaan rehtorin. Noh, näin sitten kävi ettei Mary-Ann ja Seth päässeet yksityiskouluun.. mutta. :/
Päivät kuluvat ja Mary-Ann kasvaa teiniksi. Hän on näteimmistä nätein ja lempisimini, ja aijon valita hänet perijäksi, onkohan hyvä valinta?
_____________
Eli kysyn vielä teiltä, kumman valitsen perijäksi? Ajattelin kyllä Mary-Annia..vai ottaisiko sittenkin Sethin?